Group Cor 5
Group 5
Johtajan ja työntekijöiden osaamisen taidot nyt ja tulevaisuudessa

Asenne, uteliaisuus ja halu oppimiseen ovat vahvoja perusteita omalle ammatilliselle kehittymiselle, ja digitaalisen osaamisen jatkuva kehittäminen taas on tärkeää työssä menestymisen kannalta. Me mittaamme työssämme päivittäin hakijoiden osaamista, jota arvioidaan kulloinkin asiakasyrityksen tarpeista, positiosta ja toimialasta riippuen.

Tärkeimpiä tekijöitä ovat:

  • Alan erityisosaaminen ja eri kompetenssien taso.
  • Korkea resilienssi, sopeutumiskyky, joustavuus ja jatkuva oppiminen.
  • Johtamistaitojen päivittäminen nykyaikaan.
  • Vahvat viestintätaidot.
  • Ymmärrys eettisyydestä, ESG:stä, diversiteetistä ja läpinäkyvyydestä.

Nykyisen digitaalisen murroksen aikana osaajilta vaaditaan vahvaa digitaalista perusosaamista, ymmärrystä tekoälystä ja sen soveltamisesta liiketoiminnassa. Organisaatioiden on kyettävä sopeutumaan nopeasti muuttuvaan ympäristöön, ja datapohjainen päätöksenteko ja ongelmanratkaisutaito korostuvat. Kriittinen ajattelu ja luovuus auttavat niin työntekijöitä kuin johtajia kehittämään uusia ideoita ja innovatiivisia ratkaisuja.

Ihmissuhteiden merkitys myös kasvaa automaation yleistyessä, ja tiimityö- ja viestintätaidot ovat korvaamattomia. Vastuullinen päätöksenteko ja organisaatiokulttuurin vahva johtaminen ovat olennaisia, samoin kuin jatkuva oppiminen ja sopeutuminen muutoksiin.

Kokonaisvaltainen ymmärrys maailmantilanteesta ja kulttuurinen herkkyys ovat tärkeitä globaalissa toimintaympäristössä. Tulevaisuuden johtajien ja työntekijöiden on oltava valmiita monipuoliseen osaamiseen ja jatkuvaan itsensä kehittämiseen.

Myös vaikeina aikoina yritykset tarvitsevat juuri oikeita osaajia ja laadukasta suorahakuprosessia. Tämä auttaa yrityksiä menestymään muuttuvassa maailmassa, ja me voimme tarjota apuamme suorahakujen ja muiden kehitystarpeiden osalta.

Työntekijöiden on huolehdittava omasta osaamisen kehittämisestä ja organisaatioiden pitää löytää oikeat osaajat, joilla uutta osaamista on. Persoonan eri ominaisuuksilla on yhä suurempi merkitys tehtävässä menestymisen kannalta. Pelkän tunnin haastattelun avulla harvemmin päästään syvälle hakijan osaamisen tasoon ja tapaan ajatella. Laadukas suorahakuprosessi panostaa oikeiden hakijoiden löytämiseen ja prosessi sisältää kompetenssipohjaiset haastattelut, testit ja referenssit, sekä tarvittaessa case-tehtävät.

Muodostamme yhä enemmän kumppanuuksia asiakkaiden kanssa ja autamme asiakkaitamme menestykseen.Yrityksen haasteissa Birn+Partners on auttamassa yrityksiä niin suorahakujen osalta kuin myös mentoroinnin, coachingin, FIRST100 Onboardingin ja tiimien, sekä johtoryhmien kehittämisen osalta. Jutellaan lisää, miten me voisimme auttaa teitä nyt ja tulevaisuudessa – omia tarpeita ei välttämättä aina edes tunnista. 

/Birn+Partners Finland