Group Cor 5
Group 5
Uuden johtajan onnistuneelle perehdyttämiselle on olemassa ratkaisu

Siirtyminen uuteen tehtävään organisaatiossa on valtava haaste, varsinkin kun kyseessä on ylemmän johdon nimitys. Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana uuden johtajan on omaksuttava uusi työtehtävä, vaikutettava uuteen tiimiin ja opittava oikeaan kulttuuriin, hallittava työkalut, strategia ja tavoitteet. Johtajan on vaikutettava sekä ylöspäin ja alaspäin, sekä tarkistaa asiaankuuluvaa liiketoimintastrategiaansa. Ylimmän johdon osaajat saavat usein huippupositioita, koska he ovat älykkäitä, päättäväisiä, lahjakkaita työssään ja riittävän kokeneita. Johtajan olisi voitava myös saavuttaa selkeä käsitys siitä, mitä häneltä odotetaan.

Birn+Partners tekee paljon johtajien suorahakuja, mutta yhteistyö ei pääty siihen.

Olemme auttamassa valittua johtajaa myös työssä aloituksen jälkeen saavuttamaan tavoitteet, mitä häntä kohtaan on asetettu.

Group 2

Ensimmäiset 100 päivää on yllättävän lyhyt aika tehdä muutoksia, jättää jälkensä ja toteuttaa odotetut tavoitteet. Siksi johtaja tarvitsee rinnalle ulkopuolista tukea ja sparraajaan. Liiketoiminnan kannalta on erittäin merkityksellistä, miten ensimmäiset 100 päivää onnistuvat.

Johtajien voi olla vaikea säädellä tunteita ja ajatuksia alkuvaiheessa. Motivaatio voi laskea. Jotkut saattavat mennä paniikkiin kovien vaatimusten keskellä ja olla turhaan epäonnistumisen pelon vallassa. Toiset taas voivat ovat liian itsevarmoja ja aliarvioivat edessä olevat haasteet. Tuen tarvetta on monenlaista, mutta ihan jokainen tarvitsee kuitenkin jonkinlaista tukea.

Meillä on olemassa tarkkaa tietoa näistä yleisistä haasteista, jotka voivat suistaa johtajien hyvät aikomukset raiteiltaan ja estää heitä menestymästä ja saavuttamasta tavoitteitaan. Birn+Partnersin kyselyyn osallistui 600 johtajaa ja esihenkilöä. Tarkoituksena oli kartoittaa erilaisia haasteita, joita esiintyy ensimmäisten 100 päivän aikana johtajana uudessa tehtävässä. Peräti 43,9 prosenttia uusista johtajista, joilla ei ollut tarkempaa suunnitelmaa, ei ollut tyytyväisiä ensimmäisiin 100 päiväänsä. Niistä uusista johtajista, joille tehtiin onboarding- suunnitelma, 69,8 prosenttia oli tyytyväisiä ensimmäisiin 100 päiväänsä.

Näiden tulosten pohjalta kehitimme Birn+Partnersilla ainutlaatuisen FIRST-100 Onboarding-ohjelman, jossa toimimme johtajan tukena ensimmäiset 100 päivän ajan. Ohjelma räätälöidään tarpeiden mukaan, mutta noudattaen 100 päivän erittäin monipuolista perusrunkoa. Sijoitus FIRST-100 ohjelmaan tulee moninkertaisena takaisin.

/Birn+Partners Finland